Blogi

marraskuu 6, 2017

OMA TYÖHUONE KULLAN KALLIS VAI ONKO?

Aika moni on varmasti sitä mieltä, että toimitusjohtajalla on hyvä olla oma huone. Ainakin minä olin, homma kuitenkin vaatii keskittymistä ja paperin pyörittämistä. 12.8.2017 puhjennut rajuilma oli kuitenkin eri mieltä.

Kiira-rajuilman yhteydessä ei voi virallisesti puhua edes myrskystä, kun tuulen keskinopeus kymmenen minuutin aikana jäi alle 21 metriin sekunnissa kun hirmumyrkyn rajana on vähintään 33 metriä sekunnissa 10 minuutin keskituulena. Kiiralla oli kuitenkin riittävästi voimia repiä auki 400 neliötä kattoa Kuninkaantien työterveyden vuonna 2009 valmistuneesta toimitilasta. Sadevesi valui paikoitellen läpi koko kolmen kerroksen.

Ainuttakaan asiakasta tai tilaisuutta ei yksikössä peruttu vesivahingon takia vaan toiminta keskitettiin rakennuksen toiseen päähän. Kekseliäs ja joustava työntekijäkaarti oli toiminnan jatkumisen ehdoton edellytys. Vesisangot käytävällä lähinnä näyttivät huvittavan henkilökuntaa ja jos kuivaimet pitivät liikaa melua niin ainahan voi ääntä korottaa. Hankaluutta päästä töihin tietysti toi vähän se, että alkuun pääovesta ei voinut kulkea, kun repeytynyt katto roikkui tietenkin juuri sen yläpuolella.

Yleisten tilojen lisäksi vesivahingosta kärsi useampi työhuone mutta onneksi eniten omani, sillä minähän en tee asiakastyötä. Muissa työhuoneissa pystyi työskentelemään alkukuivausten jälkeen mutta omani oli käyttökiellossa. Itselläni alkoi kahdeksan viikkoa kestänyt ”evakkoretki”. Niin kuin Karjalankin evakoiden oli minunkin liikuttava kevyin varustein. Otin tietokoneen kainaloon ja tärkeimmät paperit ostoskoriin! Totuuden nimessä pitää myöntää, että aina välillä kyllä hain jotain työhuoneestani. Huomasin näes, että aika usein mukana olivat juuri ne väärät paperit ja tavarat.

Ilman työhuonetta voi selvitä ja jopa hyvin, kuten Martelan toimitusjohtaja Matti Rantaniemi korosti yhdessä haastattelussa. Rantaniemi kertoi käyttävänsä työhuoneettomuuttaan jopa johtamisen välineenä. Työskentely ilman työhuonetta oli auttanut häntä kohtaamaan alaisiaan paremmin luonnollisissa tilanteissa, keskustelemaan ja saamaan myös välitöntä palautetta. Hän pystyi myös paremmin ottamaan asioihin kantaa ja aistimaan ilmapiiriä. Ilman työhuonetta työskentely oli vahvistanut hänen vahvuuksiaan ja todentanut heikkouksiaan johtajana.

Minäkin huomasin, että vähällä tavaralla kyllä pärjää kun enimmäkseen tekee töitä aivoilla mutta se, että työtila vaihtui koko ajan, rasitti kyllä henkisesti. Parhaimmillaan työtila oli käytössäni tunti kerrallaan ja ajatustyö katkesi aina juuri kun olit vasta pääsemässä vauhtiin. Toisaalta opin tekemään nopeammin ja priorisoimaan kun tiesin että tuoli viedään takapuolen alta kun ”aika tiimalasissa loppuu”.

Minäkin huomasin työhuoneettomuuteni yhdistäneen koko työyhteisöä ja auttamaan puhaltamaan yhteen hiileen. Sitä en nyt keskustelulle menisi kovin luonnolliseksi tilaksi sanomaan, kun esimies hoputtaa vieressä mutta kantaa esimies toki pystyi ottamaan enemmän ja nopeammin kun pakostakin näki toisen olkapään yli odottaessaan työpöydän vapautumista. Ilmapiiriä ja aistimista tapahtui toki kiitettävästi kun väliaikaisessa kahvi-/neuvottelutilassa toiset viettivät ruokatuntiaan ja minä yritin tehdä töitä. Vahvuuteni toki tuli esiin kun tuossakin ajoittain pystyin keskittymään ja ehtiihän ne hommat tehdä kotonakin.

Selkäni huomasi hyvinkin heikkouteni. Kokoustilan tuolit eivät ole tarkoitettu pitkään paikallaan työskentelyyn. Hartiat huusivat Hoosiannaa kun töitä piti tehdä pelkällä läppärillä. Jokuset etätyöpäivät toivat vähän helpotusta mutta ei se ergonomia siellä kotonakaan kovin kummoinen ole. Etätöissä oloa haittasi lukuisat kokoukset, joiden runsauteen kiinnitti huomiota vasta sitten kun piti huonepulan takia miettiä että olenko kotona vai missä. Tätä kokousten määrän kauhistelua, pitäisi kyllä jatkaa vähän syvällisemminkin, sillä pitäisihän nykyajan maailmassa asioita saada eteenpäin ilman että jatkuvasti nokatusten istutaan. Tästähän voisi seurata jopa työtapojen muutosta.

Ruumiilliset vaivat kyllä kestää ja miltei paperittomassa toimistossa pärjää, mutta miten selviää siitä, että huomaa saavansa vieroitusoireita, kun ei voi laittaa työpöydälle omiin siisteihin pinoihin muovitaskuihin pakattuja työpapereitaan? Tarvitsen siis oman huoneen, sillä pitäähän jonkun tukea muovituoteteollisuuttakin. Tiedän, että Kiira oli kuin pieni tuulenvire Harvey-myrskyyn verrattuna mutta silti halusin kirjoituksellani kunnioittaa koko yksikköä tsemppauksestaan selviytyäkseen rajuilman aiheuttamista hankaluuksista. Jos kerta Kiira sai nimensä yliopiston almanakasta, josta otetaan rajuilmalle kyseisen päivän kohdalta löytyvä nimi, ehdotan että työhuoneeseen paluupäiväni 9.10. nimetään Ilona-myrskystä selviytymispäiväksi. Ilona nimi yhdistetään usein sanaan ilo, jonka essiivimuodon kaltainen se on. Aaa että… kyllä mä niin iloitsen ja naatin… omassa työhuoneessani…

Carita Schröder

Kirjoittaja on Liikelaitos Kuninkaantien työterveyden toimitusjohtaja